Heinävaaran kyläyhdistys Liiteri ry
Heinävaara - Pohjois-Karjalan Vuoden Kylä 2025
Heinävaara on vireä kylä Pohjois-Karjalassa, Joensuun kaupungissa, Kiihtelysvaaran pitäjässä.
Heinävaaran juuret ovat 1600 -luvun alussa, kylä kuuluu valtakunnallisesti merkittävään maisema-alueeseen ja vuonna 2025 Heinävaara valittiin Pohjois-Karjalan vuoden kyläksi.
Liiteri ry
Liiteri ry on Heinävaaran kylän kyläyhdistys, jonka sääntöihin kirjoitettuna tarkoituksena on kehittää paikallisten palveluiden ja työllisyyden yleisiä edellytyksiä ja alueen asukkaiden toimintaedellytyksiä sekä vieraiden viihtyvyyttä kestävän kehityksen periaattein.
Mitä Liiteri ry tekee?
Liiteri ry:n toiminnan tavoitteena on edelleen parantaa Heinävaaran kylän viihtyisyyttä ja toimivuutta tiiviissä yhteistyössä oman kylän muiden yhdistysten, toimijoiden ja yritysten sekä Kiihtelysvaaran pitäjän muiden kylien ja Joensuun kaupungin sekä Pohjois-Karjalan Kylät ry:n / Suomen Kylät ry:n kanssa.
Viihtyisyyttä ja toimivuutta parannetaan erilaisin rakentamishankkein sekä viikkotalkoiden avulla. Erilaisilla tapahtumilla pyritään saattamaan ihmiset yhteen ja rohkaista mukaan yhteiseen toimintaan.
Asukkaiden aktivoiminen yhteiseen toimintaan on toisaalta keino saavuttaa asetetut tavoitteet ja toisaalta tavoite itsessään. Yhdessä tekemällä asukasosallisuus muuttuu käytännön työksi ja yhdessä saavutetut näkyvät tulokset kannustavat jatkossa mukaan niitäkin, joiden osallistuminen alkuvaiheessa jää vähäiseksi.
TAPAHTUMIA HEINÄVAARASSA VUONNA 2026
28.4. Kevään viimeinen Käsityöilta klo 17.30 Seurojentalo, Heinävaaran Martat
29.4. Keskiviikkotalkoot klo 17.30
30.4. Ravintola Pientila Holck Oy avoinna ensimmäisen kerran tänä keväänä
30.4. VAPPUDISCO ja Nuorten Ilta, Koulu, MLL Kiihtelysvaaran yhdistys
16.5. HEINÄVAARA BIENNAALIN AVAJAISET, Ravintola Pientila Holck kesäkauden avajaiset, ja Lettukahvila, Liiteri ry
17.5. Tuo ja Vie -tapahtuma, Seurojentalo, MLL Kiihtelysvaaran yhdistys
13.6. AVOIMET KYLÄT: HEINÄVAARAN KESÄN AVAUS; Turinatulet, Peräkärrykirppis, Lettukahvio, Lasten teatteri HOPPUS LOPPUS, Pomppulinna, Taidenäyttely Taiteilijaresidenssi Story Villa, KYLÄKAUPPAPÄIVÄ
27.6. HEINÄVAARAN KIRJALLISUUSPÄIVÄ
4.7. RYSSÄYS -markkinat, Pomppulinna lapsille, Tiina Helinä esiintyy
15.8. Peräkärrykirppis
Yhdessä! - Heinävaarassa toimii monia aktiivisia yhdistyksiä ja toimikuntia mm:
Heinävaaran Martat ry
hallinnoi ja vuokraa Heinävaaran Seurojentaloa ("Kylätalo")
järjestää myyjäisiä ja talkoita, pitää kirpparia ja kahviota
Heinävaaran Metsästysseura ry
hallinnoi Metsästysmajaa, Kotaa ja Ampumarataa
Heinävaaran koulun vanhempaintoimikunta
järjestää Pihailtoja yms tapahtumia
MLL Kiihtelysvaaran yhdistys
pitää Perhekahvilaa, järjestää Halloween ja Vappu Discot, toteuttaa Rotinat sekä Tuo ja Vie -päivät
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kiihtelysvaaran yhdistys ry
Kiihtelysvaara Seura ry
keskeisin toimintamuoto on kotiseutumuseon ylläpitäminen ja näyttelytoiminta.








